Mielinen

Se vähän huonompi mies

Minusta ei sitten ikinä tullut oikein kunnolla miestä. En minä sinällään tiedä mitä siihen määritelmään kuuluu, mutta jos vähänkin luulen tietäväni edes jotain kyseisen aiheen sisällöstä, väittäisin että täytän sen, tavalleni ominaisesti hieman huonosti. Muutamia seikkoja toki oikein hyvinkin, kuten oluesta pitämisen ja sen tapaiset asiat, mutta näinä ikuisina aikoina nekin alkavat olla jo varsin menetyksensä merkittäneitä.

Esimerkkinä tänään käymämme keskustelu, joka koski Tarantinon uusinta elokuvaa, jonka skipannen ihan vain väkivallanpelkoni vuoksi. Minulla on jokin ihmeellinen suhtautuminen sisäelimiin ylipäätään, miellän ne mielelläni pysyväksi oman itseni sisällä ja nahkakerroksen toisella puolella. Haluaisin kuvitella että tällä on jotain tekemistä selviytymisvaiston kanssa, mutta lienen väärässä: aikuisen miehen kuuluisi kai opetella siirtämään toisen samanlaisen sisäelimiä (tai ainakin tekemään niihin reikiä) päinvastaiseen suuntaan.

Lisäksi pelkään kovia ääniä. Tämä on ongelma, esimerkiksi keittiötä remontoidessa. Seinä kun sattuu olemaan jonkinlaisen betonin ja tiilen risteymää, ja poran helvetillinen ääni tuntuu repivän pään riekaleiksi. Onneksi kauniimmalla meistä pysyy pora hyvin kädessä, joten kuuliaisesti katselen vierestä, parhaassa tapauksessa toisesta huoneesta mikäli tällainen mahdollisuus on.

Mutta jokin pieni seikka ei lähde kulumallakaan ilmeisesti, ja se lienee painavien asioiden siirtely. Ilman itseni pahempaa esilletuomista voisin mainita, että olen hikinen. Se johtuu siitä, että siirsin alakerrassamme pesukoneen toisesta huoneesta toiseen. Tämä että toinen pesukone sanoi sopimuksensa irti, ja kuten millä tahansa kuuliaisella perheellä meillä on ollut varapesukone. Minä nautin suunnattomasti sen siirtämisestä. Hetkeksi mietin, miten mahtavaa olisi saada kannella painavia asioita paikasta toiseen ilman mitään mainittavaa syytä. Ilman syytä siksi että sen kyseenalaistaminen olisi sitten vähän niinkuin turhaa, useimmiten mikä tahansa asia, jossa on jotain järkeä on vain pienen pientä harhaista kuvitelmaa.

Nyt voisin väärintehdä lisää miehisiä asioita, ja katsella kun eriävä määrä erilaisia pehmoeläimiä ja putkimiehiä vetää toisiaan turpaan niin että soi.

3 vastausta artikkeliin “Se vähän huonompi mies”

  1. Heini Says:

    Oletkin toki ollut korvaamaton muuttoapu vaikka kuinka monessa meidän muutossa. :)

  2. Juha Says:

    Tämä on ironista siten että vihaan noita omia muuttoja yli kaiken :)

  3. marginaali » Risteymä Says:

    […] Se vähän huonompi mies […]

Jätä vastaus