Minä, musiikki ja maailmanloppu
Meidän talo on jännä. Tai no talon puolikas, mutta iso tämä on meille ihan liiaksikin tavallaan. Paitsi ehkä juuri nyt, kun totesin että tarvitsen(me) ehkä vielä sittenkin yhdet strereot. Voisin esitellä heidät: Alakerrassa on joku semi uusi (90-luvun) digitaalinen vahvistin ja neljät kaiuttimet. En minä noista juuri mitään tiedä, käytettynä tuon ostin kun halvalla sain. Pääasiassa tuo soittaa musiikin tietokoneilta ja äänet televiisiosta. Jotain 5.1 systeemejä tuossa on myös, mutta minä kun en noista hittojakaan ymmärrä, niin en ole mitään kaiutin settejä hommannut. Toimii tosin ihan hyvin, ei valittamista.
Kellariin on tarkoitus laittaa tuommoinen stokki-stereosetti jotenkin. Pitänee askarrella kaiuttimet seinälle, saunan pukuhuone kun ei ole sinällään koolla pilattu. En tiedä mitä tuolla, mahdollisesti kuuntelisi musiikkia silloin kun haluaa saunoa ja juoda kaljaa pitkän kaavan mukaan. (Huomautettakoon tosin, että en ole kaavoihin kangistunut vanhemmallakaan iällä, vaan nautin punaviiniä. )
Yläkerran takkahuoneessa on sitten vanha kunnon 70-luvun Pioneerini, vahvistin joka on minulle kovin rakas, ja lähimpänä “hifiä” mihin ikinä haluan päästä. Putkivehje, ja loistava ääni. Neljä kaiutinta tuohon on nyt hirtetty kiinni, ja riittää tuohon tilaan ihan hyvin. Tällä hetkellä tuossa ei ole kiinni mitään muuta kuin vinyylisoitin, rakas ja korjattu Beogram 1000.
Silti haluaisin vielä yhdet välineet, tai ainakin paremmat korvakuulokkeet. Kuuntelen tällä hetkellä youtubesta kaikkea mahdollista Radio Birdmanin tuotantoa mitä vaan voin löytää. Vaan ei se mitään, yksi osa punaviiniä, yksi osa birdmania ja olo helpottaa kummasti. Oleilen siis yhdessä tällaisessa “tornihuoneessa”. Yläkertamme on jaettu isoon takkatilaan, ja pariin tällaiseen tornihuoneeseen ja yhteen isompaan tilaan jota rakas vaimoni käyttää harrastustilana, ompelukseen ja väsäilyyn. Kuulostaa yltäkylläiseltä, mutta ei oikeastaan ole, näitä tiloja tullaan jossain vaiheessa remppaamaan ja paljon.
Ja enpäs jaksa mennä edes aiheeseen oikeastaan, koska se on loppujen lopuksi hemmetin tylsää. Aina pienestä itseeään etsivästä pojasta, joka kuunteli punkkia, blackmetallisti nuoreksi, joka vähitellen tajusi että maailmassa saa ajatella myös itse ja hiljalleen, lähetessään 30 ikävuotta palasi takaisin punk-musiikkiin. Ja tekemään käsillään asioita, ei välttämättä nestemäisiä missään määrin, mutta sellaisia joita ei ehkä ajatellut kykenevänsä. Että eipä se maailmanloppu sinällään, mitäs siitä nyt. Sieltä se ajastaa, sillä aikaa voinee kuunnella Birdmania ja juoda vähän lisää punaviiniä.