On the road again
Long time, no cinnamon.
En minä mihinkään häviä, josko osaisinkaan. Viettelen vaan eloa ja ihmettelen, mutta ihmetys kasvaa päivittäin, ja nyt ylittyi se tappi joka sai taas tänne tarttumaan. Ja tämähän on oikeastaan ihan mukavata. Ja oli minulla uutinenkin: maailmahan on taas menossa pikkaisen päin vittua.
Kysäisin tänään hyvältä ystävältäni, että mikä tätä maata oikein vaivaa. Hän, älykkäänä ihmisenä, tiesi vastauksen vaikkakin pieni hymynkare suupielessään: Amerikkalaistyyppinen korruptio. Ja en oikeastaan voisi olla ihan vakavissani enempää samaa mieltä. Viimeisimpänä esimerkkinä tämä tapaus Voutilainen
. Minusta on ollut jokseenkin hauska huomata, että häntä pidetään ilmeisen pätevänä arvo-ties-minä johtajana, mutta sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, niin noissa ympyröissä pyörii välillisesti myös minun rahiani. Ja näin asuntovelkaisena se kiinnostaa jo piirun verran enemmän, koska minuahan on kustu silmään hommaamalla kamaa huomattavasti kalliimmalla kuin mihin voisi olla mahdollisuuksia.
Vaan annetaanpa olla hetkeksi tämän, ja palataan asiaan myöhemmin. Mitäs minä? No mitäs tässä, kiitos kysymästä. Olen nykyisin aviomies, kissa nukkuu vieressä, juon olutta, koitan tehdä pasteijaa (paistelen soijaa tuossa), kirjoittelen tätä ja kuuntelen punkkia. Viimeistä lomaviikkoa viedään, ja sitten pääseekin kuuntelemaan notta onko niitä töitä vielä jäljellä. Kohta on aika vanheta taas, viisastua tuskin, mutta näyttäisi siltä että tässä maassa ei ole kiire moiseen kovin monella muullakaan.
terveisiä kaikille tutuille!
Aikaisemmat kalustonhommaamishommat nyt ovat enemmänkin ehkä kateellisten mielenilmauksia, mutta mikäli tämä järjestelmällisesti on jatkunut jo pidempään, tämä selänpesumeininki nimittäin, niin perkele että sietäisi tulla jo huutia jossain vaiheessa. Ei siinä, varmaan on ihan mukava mies, varsinkin silloin kun nukkuu ja sukeltaa, kuten minäkin.