Mielinen

Kuvan otti vellu. Polttarit oli hienoissa maisemissa, hienojen ihmisten parissa.

Meidän talo on jännä. Tai no talon puolikas, mutta iso tämä on meille ihan liiaksikin tavallaan. Paitsi ehkä juuri nyt, kun totesin että tarvitsen(me) ehkä vielä sittenkin yhdet strereot. Voisin esitellä heidät: Alakerrassa on joku semi uusi (90-luvun) digitaalinen vahvistin ja neljät kaiuttimet. En minä noista juuri mitään tiedä, käytettynä tuon ostin kun halvalla sain. Pääasiassa tuo soittaa musiikin tietokoneilta ja äänet televiisiosta. Jotain 5.1 systeemejä tuossa on myös, mutta minä kun en noista hittojakaan ymmärrä, niin en ole mitään kaiutin settejä hommannut. Toimii tosin ihan hyvin, ei valittamista.

Kellariin on tarkoitus laittaa tuommoinen stokki-stereosetti jotenkin. Pitänee askarrella kaiuttimet seinälle, saunan pukuhuone kun ei ole sinällään koolla pilattu. En tiedä mitä tuolla, mahdollisesti kuuntelisi musiikkia silloin kun haluaa saunoa ja juoda kaljaa pitkän kaavan mukaan. (Huomautettakoon tosin, että en ole kaavoihin kangistunut vanhemmallakaan iällä, vaan nautin punaviiniä. )

Yläkerran takkahuoneessa on sitten vanha kunnon 70-luvun Pioneerini, vahvistin joka on minulle kovin rakas, ja lähimpänä “hifiä” mihin ikinä haluan päästä. Putkivehje, ja loistava ääni. Neljä kaiutinta tuohon on nyt hirtetty kiinni, ja riittää tuohon tilaan ihan hyvin. Tällä hetkellä tuossa ei ole kiinni mitään muuta kuin vinyylisoitin, rakas ja korjattu Beogram 1000.

Silti haluaisin vielä yhdet välineet, tai ainakin paremmat korvakuulokkeet. Kuuntelen tällä hetkellä youtubesta kaikkea mahdollista Radio Birdmanin tuotantoa mitä vaan voin löytää. Vaan ei se mitään, yksi osa punaviiniä, yksi osa birdmania ja olo helpottaa kummasti. Oleilen siis yhdessä tällaisessa “tornihuoneessa”. Yläkertamme on jaettu isoon takkatilaan, ja pariin tällaiseen tornihuoneeseen ja yhteen isompaan tilaan jota rakas vaimoni käyttää harrastustilana, ompelukseen ja väsäilyyn. Kuulostaa yltäkylläiseltä, mutta ei oikeastaan ole, näitä tiloja tullaan jossain vaiheessa remppaamaan ja paljon.

Ja enpäs jaksa mennä edes aiheeseen oikeastaan, koska se on loppujen lopuksi hemmetin tylsää. Aina pienestä itseeään etsivästä pojasta, joka kuunteli punkkia, blackmetallisti nuoreksi, joka vähitellen tajusi että maailmassa saa ajatella myös itse ja hiljalleen, lähetessään 30 ikävuotta palasi takaisin punk-musiikkiin. Ja tekemään käsillään asioita, ei välttämättä nestemäisiä missään määrin, mutta sellaisia joita ei ehkä ajatellut kykenevänsä. Että eipä se maailmanloppu sinällään, mitäs siitä nyt. Sieltä se ajastaa, sillä aikaa voinee kuunnella Birdmania ja juoda vähän lisää punaviiniä.

Tämä on hassu ilmiö, joskaan ei yhtään niin epämiellyttävä kuin voisi ajatella. Luulen että se johtuu siitä, että nenästä jostain taaenpaa vuotaa pikkaisen verta, ja se sekoittuu sitten tuolla nielunpaikkeilla syljeen, räkään tms, ja aiheuttaa sen että nenään tulee tuommoinen raudan maku. Ei tätä nyt ylenkaiken jaksaisi, mutta haitanne ei juuri nyt ollenkaan.

Tikusta asiaa, eli vähän jostakin muusta. Olen kai omalla tavallani laman lapsi. 90-luvun lama tosin koettiin perheessämme mielestäni aika miedosti. Äitini tosin taisi jäädä työttömäksi, mutta pääasiassa hoitamaan isääni. Itsehän taisin olla vain pieni huligaanin alku. Laman lapsi-olo onkin ehkä tullut nyt jälkeenpäin, tavallaan kun peilaa silloisia kertomuksia tähän päivään ja omaan tilanteeseen. Pitäisi nimittäin tehdä kersa, ja se on elämää pelkäävälle ihmiselle aika paljon.

Puolisoni on onneksi ymmärtäväinen, jopa ymmärtäväisempi kuin minä itse itseäni kohtaan. Itselläni kun on tarve varmistaa, ja vielä varmistamisen jälkeenkin varmistaa asioita. Olennaisia asioita, pelottavia asioita, ei niinkään niitä kivoja ja hauskoja asioita kuten “vedetäänkö kännit tänään?”. Kyse on enemmänkin tilanteen hahmottamisesta, ja tiettyyn pisteeseen asti se onkin kovin, kovin helppoa.

Lähdetään purkamaan vyyhtä. Olemme luultavasti niin terveitä, että voisimme tehdä lapsen. Meillä on omistusasunto, joskin velkaa niin paljon että sen maksaminen hirvittää. Toisella on määräaikainen työsuhde, ja itselläni vakituinen, tosin tämä ahdistaa, koska luulisin ettei se kestä enää hirvittävän pitkään. Jokatapauksessa, ainakin pyöristäen rahallisen tilanteekin pitäisi olla ok. Suurin epävarmuustekijä näiden suhteen on oikeastaan oman työpaikan säilyminen, josta on tullut jo jotenkin tragikoominen asia. Aiemmin en ole ollut asiasta nimittäin hirvittävän kiinnostunut, koska aiemmin asialla ei ole ollut juurikaan väliä.

Mutta sitten alkaa hilipatihippaus, kun muistan taas miettiä minkälainen on tämän ajan henki. Muukalaisvastainen nyt vähintään, epävarma, ehkä jopa tuhoutumassa, mikäli uskon sitä uutisvanaa jota itse seuraan. Ja tavallaan koko lapsen hankkiminen suhteessa tähän, tuntuu pelottavalta ja huvittavalta. Uskoni siihen, että maailma muuttuisi (edes länsimaissa) enää vakaammaksi ja yltäkylläiseksi on aika heikossa, ja se että kuinka tämä asia pitäisi selittää pienelle ihmiselle joskus, että miksi maailma on toisinaan niin paha ja miksi ihmiset eivät vaan tee mitään… en tiedä. Kun en tiedä oikein itsekään mitä pitäisi tehdä tai ajatella, koska olen niinkuin olen, jänis autotiellä, ajovaloissa, miettimässä että onkohan perkele tuo maavara niin iso että mahtuu alitse.

Näissä väsyneissä mietteissä nyt, varmaan vielä joskus vähän enemmänkin aiheesta luulen. Nyt on kuuma, pitäisi mennä nukkumaan, ja häistä jääneet oluetkin on vihdoin tuhottu, mikä tavallaan uuden ajanlaskun alkamiseksi laskettakoon.

Pitäisi mennä sulkemaan asiakassopimus Nordean kanssa. En oikein usko, että tästä seuraa mitään hyvää. Jää nähtäväksi.

Bonuksena olen kovasti sössimässä taas levybisnesten kanssa, toivottavasti se tasapainottaa tulevaa hermojen menemistä ja repeämistä.

Jälkisanat:

Oikeastaan reissuhan meni oikein oivasti. Nordean täti oli ystävällinen, ja tilit ja muut menivät kiinni ihan ok. Tai no, säästötili menenee vasta maanantaina, joten jotain itkua ja hammasten kiristystä lienee vielä odotettavissa. Ihanata. Sen sijaan, törsäsin kulttuuriin, mikä onkin oiva tapa törsätä.

Matkaan tarttui kaksi 12″:tä Black Flagia ja yksi Unseenin sinkkukokoelma. Harmi kun tällä paikkakunnalla on vähän nihkeätä tuo levyjen haaliminen, tai tällä hetkellä lähinnä yhden tarjoajan takana. Tosin onneksi tämän lisäksi on myös p-tuotanto.

Long time, no cinnamon.

En minä mihinkään häviä, josko osaisinkaan. Viettelen vaan eloa ja ihmettelen, mutta ihmetys kasvaa päivittäin, ja nyt ylittyi se tappi joka sai taas tänne tarttumaan. Ja tämähän on oikeastaan ihan mukavata. Ja oli minulla uutinenkin: maailmahan on taas menossa pikkaisen päin vittua.

Kysäisin tänään hyvältä ystävältäni, että mikä tätä maata oikein vaivaa. Hän, älykkäänä ihmisenä, tiesi vastauksen vaikkakin pieni hymynkare suupielessään: Amerikkalaistyyppinen korruptio. Ja en oikeastaan voisi olla ihan vakavissani enempää samaa mieltä. Viimeisimpänä esimerkkinä tämä tapaus Voutilainen
. Minusta on ollut jokseenkin hauska huomata, että häntä pidetään ilmeisen pätevänä arvo-ties-minä johtajana, mutta sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, niin noissa ympyröissä pyörii välillisesti myös minun rahiani. Ja näin asuntovelkaisena se kiinnostaa jo piirun verran enemmän, koska minuahan on kustu silmään hommaamalla kamaa huomattavasti kalliimmalla kuin mihin voisi olla mahdollisuuksia.

Vaan annetaanpa olla hetkeksi tämän, ja palataan asiaan myöhemmin. Mitäs minä? No mitäs tässä, kiitos kysymästä. Olen nykyisin aviomies, kissa nukkuu vieressä, juon olutta, koitan tehdä pasteijaa (paistelen soijaa tuossa), kirjoittelen tätä ja kuuntelen punkkia. Viimeistä lomaviikkoa viedään, ja sitten pääseekin kuuntelemaan notta onko niitä töitä vielä jäljellä. Kohta on aika vanheta taas, viisastua tuskin, mutta näyttäisi siltä että tässä maassa ei ole kiire moiseen kovin monella muullakaan.

terveisiä kaikille tutuille!

Aikaisemmat kalustonhommaamishommat nyt ovat enemmänkin ehkä kateellisten mielenilmauksia, mutta mikäli tämä järjestelmällisesti on jatkunut jo pidempään, tämä selänpesumeininki nimittäin, niin perkele että sietäisi tulla jo huutia jossain vaiheessa. Ei siinä, varmaan on ihan mukava mies, varsinkin silloin kun nukkuu ja sukeltaa, kuten minäkin.