Mielinen

Meidän hirmut

Ja uusin tulokas Unto:

Ihan vaan lokin komistukseksi. Toivottavasti noi näkyy.

Liekkiöltä nappaan tämän, että saadaan uuteen nousuun, joskaan emme ikinä ole juurikaan laskeutuneetkaan. Hivenen unisia olemme, vaan kuka ei. Kuitenkin tämän meemin (en minä näistä edelleenkään kauheasti pidä, mutta toiminevat näppäränä sormipelinä taas uusiin koettelemuksiin). Eli näiden teemojen mukaan, postauksia tästä osoitteesta:

Perhe: Perustavaa ja ihanaa. Jo vain, semmoinen on minun perheeni. Perustava, ja ihana, ja sellainen se joka tapauksessa on koska ei voisi muunlainen olla. Meillä on kaksi kissaa. Jopa auto nykyään, mikä kuulostaa melkoisen keskiluokkaiselta. En minä oikeastaan koita ollakkaan mitään muuta enää, koska tosiaan, voin hyvin saada lapsenkin. Voisimme saada. Varmaan saammekin. Emme ehkä ihan vielä kuitenkaan, tosin kuten eräs lääkäri joskus sanoi, tulevat kun ovat tullakseen. Tavalla tai toisella.

Olimme sitten miten keskiluokkaisia tai keskosia tahansa, on täällä ainakin vilskettä ja painia ja kaikkea kivaa. Paitsi silloin kun koittaa nukkua. Meidän perhe on jännä kombinaatio staattisuutta ja räiskyviä värejä, käsiä ja pohtimista.

Ystävyys: Identiteettikesä. Tämä on se sama kesä. Niin monta tapahtumaa, kaikenlaista ystävyyttä melkolailla parhaimmissa ilmentymismuodoissaan. Peliä, häätä, polttaria ja yhdessäoloa. En ystävysty helposti, koska lähestulkoon kaikissa ihmisissä nykyään ärsyttää jokin jollain tavoin. Tapa ylentää jokin piirre aina toista paremmaksi, ehkäpä? Kuin myös minulla. Rakkaita olette ystävät ja hyviä, niin pirun hyviä.

Rakkaus: Tarvitsetko kaksiota jyväskylästä kesäksi?. Eipä ollut enää mitään tehtävissä. Ja tämä pitää lukea hyvin. Ei siis tarkkaan, vaan hyväksi minulle, hyvin hyväksi.

Minä itse: kristalli, kristalli, kristalli ja pieni pala mistä ei näy läpi. Minusta täällä on hyviä otsikoita. Se ehkä kertoo jonkin verran itsestänikin: ihan hyviä ideoita, aika huonoja tapoja viedä niitä läpi.

Mitä tahansa muuta: Aikaa mennyt. Kirjoittaessakin. Ihan vaan osoitus siitä mikä tämä loppujen lopuksi kuitenkin vain on. Digitaalinen pienitarina, bittipopeijinmuru.

Näitä pitäisi pistää eteenpäin, mutta ei ole oikein ketään kelle pistää. Mutta ottakaa, jos tänne eksytte jossain välissä. Tai välin välissä, ne on rauhaisampia kuitenkin.

Se on jännä kun nuo natsit ei ymmärrä satiiria

Sinällään, toivottavasti ampuisivat kanervan, ja suuren osan muista ihmisistä kuuhun. Alkaa olemaan meno taas melkomoista.

Eli jos Elegia, Mymskä, maija tms vielä tänne eksytte, niin antakaa kuulua. Hävitin näetsen muuttaessa kaikki linkit, ja se ärsyttääpi hieman.

Suomessa siis ainakaan pääministerimme mukaan.

En voi käsittää, ja tulinkin surulliseksi, vähemmän yllättäen. Kirjoitin pääministerille sähköpostin. Lähetinkin sen, vaan en oikeastaan haluakaan vastausta. En oikein ymmärrä, kuinka tässä maailmassa tuommoisen asenteen voi ottaa. Helvetti, ei ihminen voi hyvin. Yksikään, koko aikaa. Kävin tietynlaisen koulun läpi noiden päähommien kanssa, oikeastaan vieläkin koska olen sössinyt lääkkeet aika hyvin. Pikemminkin niiden ottamisen säännöllisesti. Mutta kai miulla menee hyvin, kaunis avovaimo ja työpaikka. Tosin tiedä miten pitkään.

Vaan melkeinpä tuossa sapettaa tuommoisen lausunnon tyhmyys. Siis kuka helvetti lähtee kaikenmaailman lapsipornoilijoiden aikakautena herättelemään keskustelua siitä mitä sopii julkaista ja mitä ei? Pussin suu kiinni, enää ei jaeta merkkareita. Ja kohta ei auta suomalaisen pienen edes kurkistaa pussista ulos.