Mielinen

Keskustelujen käyminen on minusta ihan tosi ok. Pidän hirmuisesti, koska silloin tulee yleensä huomattua semmoisia ajatuksia ja raiteita joita ei ihan kauhean paljon tule muuten tallusteltua. Tosin tämä riippuu hirvittävän paljon seurasta, ja siitä kuinka paljon toinen ihminen on joutunut miettimään samantapaisia asioita. Jos nyt kuitenkin onkin niin, että en välttämättä ole ihmisenä ihan sieltä äänekkäimästä päästä. Ja jos nyt kuitenkin on niin, että aika usein (veikkaan, en tiedä) ne ihmiset, jotka omaavat tuon ominaisuuden pitää päänsä pääasiassa kiinni, käyvät noita keskusteluja suurimmaksi osaksi itsensä kanssa.

Äkkiseltään tuosta huomaakin jo pulman, eikö totta?

Minä en liene mitenkään maailman parasta seuraa itselleni tässä suhteessa. Ja ärsyttää, kun hirvittävän monesta sinällään pienestä asiasta tuntuu tulevan maailman isoin, ja sitten ei pieni pää oikein ymmärrä että se _voi_ _saattaa_ _ehkä_ vaikuttaa johonkin tai joihinkin toisiin ihmisiin. Sitä on vähän hankala käsittää, kun tavallaan on ollut pyrkimys pitäytyä erossa semmoisista tilanteista.

Mutta kun nyt haluaa. Haluaa olla ja haluaakin olla lähellä ja kaikesta huolimatta. Ja sitten jos meneekin synapsi niin, että ei taaskaan voi olla ihan varma oikein mistään, kun ei ole ihan varma edes itsestään, saati siitä että haluaa välttämättä olla edes oman päänsä sisällä sinällään (sekoitin muuten ehkä lääkkeeni keskenään aamulla), niin hankala siinä on olettaa toisenkaan haluavan. Mitään siis, sinällään. Välillä. Vieläkin. Ja eräs ongelma tulee siitä, että ei voi olla varma että silmäkään taittaa valoa oikein aina. Sillä kai onkin hankala ajatella että pää tuntee aina oikein, mutta sitten kun se sisäelin, mikä tosiaankaan ei sinällään tunne kuin kipua kai toisinaan, hyppää voltin aina tietyn ajatuksen kohdalla, niin toivoo ja uskoo ihan perkeleesti että jokin on vihdoin mennyt oikein.

1.5 - x.8 tai x.9, Iso, siisti, huokealla, hyvältä paikalta lähellä keskustaa. Jos tiedät jonkun jota kiinnostaisi ja joka tarviaisi, niin otahan yhteyttä. Käy myös siten, että tuosta saa puoleen hintaan yhdelle ihmiselle kämpän, jolloin onpi hirviän huokiata, en siis itse tuossa asuisi kuitenkaan.

Tulinko ymmärretyksi. Huokealla: kaksio, Jyväskylästä, läheltä keskustaa.

evilpupu ( ät ) gmail.com

“Nyt jos et lopeta tuota miun häiritsemistä, niin tungen tämän sukkapuikon siun perseeseen.”

Valittaminen asioista joille ei oikein mitään voi, on kohtuullisen turhaa. Näinhän sitä sinällään aika usein sanotaan, ja sanojina usein sellaiset jotka eivät ehkä edes tiedä ongelmistaan mitään. Paitsi sitten kun päältä alkaa löytymään enemmän multaa kuin alta. Ja ei siinä mitään sinällään, kyllä kai jotain voi korjata yksinkertaisesti muuttumalla. Mutta sitten kun on annettu osaksi se, että pitää olla sellainen kuin on, niin minkäs teet. En minä voi sille mitään, että sana ‘kumma’ tuntuu enemmän oudolta kuin mukavalta. Mutta niin, se lienee minun ongelmani.

Mutta kun on niin paljon hyvää, että se muuttaa kaiken olemaan vähän kallellaan siihen suuntaan että ehkä, ehkä kannattaakin pitää kiinni vielä aika jos toinenkin. Ja monta aikaa sinällään, sehän tekeekin asioista hassua. Hiton rohkea on se ihminen, joka sanoo että hae apua, ja siitä en oikein osaa olla kiittämättä niin paljon kuin vain suinkin kykenee, ja vaikka pahaa tekeekin ajatella että on ollut jo aikaa hieman rikki (muualtakin kuin sieltä, näyttää taas vähän siltä), niin muutama sana tekee kaikesta taas hieman toista. Ei, ei sana mutta ehkä se ajatus ja sen tapaiset asiat, hankala minun on sinällään niitä tavoittaa.

Hiton paljon olisi kai kiinni asioiden hyväksymisestä. Mutta kun ei ole asioita mitä hyväksyä, kun ei kukaan kerro, etteikö asioita voisi nähdä jotenkin muuten. Mutta sitten taas, on hankala hyväksyä sitä että sattuu, ja se antaa jonkin verran kosketuspintaa johonkin toiseen. Sanotaan nyt vaikka ihmiseen ja siihen miltä toisesta saattaa hieman edes tuntua joskus. Ei paljoa, ei ehkä ollenkaan, mutta tietty kuvitelma saattaa toisinaan olla parempi kuin varma tieto, luulen. Vähän samaan tapaan, kuin kaikki aina sanovat että yrittäminen on parempi kuin yrittämättä jättäminen. Tosin tästä huolimatta en vieläkään ole yrittänyt lentää, että sikäli.

Miten ne elää ne ihmiset jotka eivät ole rikki? Vai eikö ne tosiaan tiedä. Siitä kun ei ole mitään varmaa tietoa, vain se kuva että ei saa. Ei saisikaan olla mitenkään ei ehjä mistään. Siksi kai minä pelkään, kun semmoinen kun ei ole ihan ehjä, on aika helppo tyhjätä.

RAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaaa
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
aaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!