Mielinen

PASKA VALEHTELIJA! VARAS VARAS”! KUOLE! NUKU POIS!

Se loppuu alkaakseen uudestaan. Ehkä se menee niin, että tälle ei ole juuri nyt tarkoitusta. Suurin osa tavarasta mitä täällä on ollut viimeaikoina, ehkä ikinä, on ollut synkempää paskaa pitkiin aikoihin. Tämä lähtenee nyt tauolle, ei välttämättä pitkälle, mutta luulisin että merkitykselliselle. Moni täällä ei käy, mutta lienee kohtuullista ilmoittaa. Varmaan tämä taas jossain vaiheessa samasta paikasta löytyy päivittyneenä. Ja varmaan ihan yhtä väsyneenä :)

Suukko ja halaus kaikille tärkeille. Tiijätte kyllä!

Pluto ei ole enää planeetta. Turha edes linkitellä kauheasti. Sikäli vaan… tuntuu joltain. Kun on kerran aina opetettu.

Nythan voi muuttua mikä tahansa. Ja aina muuttuukin.

Kierot, kauneuden saastaiset puolisiipiset faunit, ne jotka aina ovat olleet sen keskipisteessä, mikä ääneen on jäänyt sanomatta. Jäätyneet kaikki elämä, ja kaikki se mikä kerran on kerrottu.

Slashdotista bongattua kamaa tämä hiiri. Ever happy jee jee! Mahtaa olla elämätä tuommoinen.

Ihmiset pitäisi jakaa kahtia. Semmoisiin joilla on tuo TREK-1 geeni, ja semmoisiin joilta se on poistettu. Ja sitten popkornit esiin ja televiissio päälle.

Tämän! Onpa söpö! Tahtoo!

Lueskelen aina aika-ajoin, lähinnä työaikana kyllä, “third-bit”-blogia. Ilmeisesti tuo on jonkin Toronton yliopiston tyypin pitämä, ja tätä kautta kohtasinkin ilmeisesti opetuskäytössä käytetyn Dr. Projectin.

Erehdyin eilen taas miettimään opiskeluani ensimmäisen tutkintoni (hihihi, kuulostaapa hauskalta) tiimoilta, ja mietin miten hienoa olisi ollut jos ohjelmistokehitystä olisi oikeasti opetettu tuommoisen systeemin kautta. Tracistahan tuo on puukotettu. Tracista pidän myös itse, ja koitan aina tuoda sitä jokapaikkaan missä tehdään pientäkään (ja lähinnä pientä) ohjelmisto-projektia. (Jos joku Jyväskylän AMK:n tietyn alan opettaja sattuu tänne eksymään, niin wink wink).

Olisi vaan ollut mukava, jos jo koulussa olisi törmännyt tiketointiin ja tuommoisiin asioihin. Mihinhän se aika siellä oikein sitten menikään.

Saas nähdä, yliopisto kutsuu piakoin. Kieltämättä vähän jänskättää.

Eipä ole töissä paljoa tekemistä juuri nyt :)

Elokuu tuntuu olevan vilkas blogituskuukausi.

Vaan, tänään pienoisen kismityksen aihe on varsin typerä. Tässä asunossa raikaa musiikkia kohtuullisen paljolti. Milloin levyltä, milloin sitten maan mainion mp3act systeemin kautta. Eli tuo on käytännössä vain www-pohjainen käyttis mp3-soittimeen tavallaan. Ja osittain aika kökkö, mutta helpottaa tiettyjä asioita.

Kuten vaikka tässä männäpäivänä keksin, että tuolta voi soittaa genrejen mukaan satunnaisesti musiikkia. Sitä tässä on tullut nyt parina iltana kokeiltua, ja ihan positiivisesti yllättynyt olen. Tuolta kun käy asiaa tarkistamassa, niin aika industrial / tanssimusiikkipainotteista kamaa on tuolta ulos tullut (mistä tulee mieleen parkin asiaa jostain syystä a) pitäisikö leikata tukka pois b) pitäisikö kasvattaa kidukset).

Tykkään tilastoista. Esimerkiksi tilastoja tarkastelemalla huomaan, että Suicide Commandoa pitäisi oikeasti kuunnella enemmän. Ja Arcanaa vähemmän (ns. “skip” indeksi).

Mutta se kismitys tosiaan. No, nyt kun on olemassa niinkin mainio orkesteri kuin Punish Yourself, niin miksi ihmeessä ei voi myynnissä olla yhtään siistiä paitaa! Tai siis, ovathan nuo toki ihan mukiinmeneviä… Mutta äh, ei semmoista superhyperkunkkua. Mitä bändipaitojen pitäisi tietenkin olla. Ai musiikki tärkeintä? Kuules, kun kunnolla lähdetään fanittamaan, niin kyllä silloin pitää olla kaikkien oheisjuttujenkin kunnossa. IMO.

Kyse on kuitenkin tästä!

Alkaa olemaan vähän turhan elämäpainotteinen tämä blogi. Itse en sinänsä pidä siitä, tulee hieman liaan exhibionistinen olo, ja se tuntuu todella kummalliselta. Olenhan kuitenkin pääasiassa päiväni ja yöni turvallisesti neljän seinän sisällä. Hyväpä täältä on huudella.

Oma saldoni parisuhteilussa on kohtuullisen heikko. pitkä seurustelu, lyhyt avioliitto ja sitten jotain ihan muuta. En varmaan ole kauhean hyvä parisuhteilussa, aina vähän muissa maailmoissa, ei pistesijoituksia minulle, kiitos.

Sellaisessa tilanteessa, missä molempia puoliskoja painavat vielä… haamut? ehkä en minä tiedä, tuolle ei kai ole järin hyvää sanaa olemassa, mutta jokin kuitenkin, sellainen mikä estää katseen kääntymisen ihan suoraan eteenpäin. Niin tilanteessa tuossa, kai silti eräs paras päätös on olemassa: kävi miten kävi, niin ystävinä, parhaina, pysytään aina. Ei se suhdetta pilaa, tosiaankaan, vaikka tilaa antaakin. Toisen ei ole hyvä hengittää silloin, kun toinen haluaa väkisin rakentaa.

niinkuin on tullut todettua: “hyvistä tyypeistä pitää pitää kiinni”. Miun mielestä tuon on paljon parempi lähtökohta kuin että “elämää se vaan on”.

Hah hah hauska väännös ammoisesta Cyperpunk-roolipelin ohjekirjasesta. Otsikko nimittäin. Tosi huono kyllä.

Ensimmäinen viikko selvitty. Töistä siis. Ensimmäisestä viikosta. Juurikin nyt televisiossa joku täti sanoi olleensa 14 vuotta kasvissyöjä. Osoitti sitten kiväärillä ja laukaisi: “Not anymore!”. Tässä maailmassa asuu äärimmäisyyksien demoni, joka syöksee kaikki ihmiset taikalaatikossa kävelemään toisesta ääripäästä toiseen, kulkematta lähtöruudun kautta. Kuluttaahan se. Sinua, minua, meitä ja teitä.

Aika tyhjäpäinen olo. Tuntuu siltä, että loma alkoi taas, vaikka oikeasti ei alkanut, vaikka haluaisinkin ajatella nauttivani lakisääteiset 6 x 0.5l keskiolutta/ilta tästä maailmanloppuun asti. Sunnuntai näyttää taas. Ensiviikolla ehkä jotain joutuukin jo tekemään. Ai mitä miä teen? En mitään. Semmoista että voisi ylpeillä ainakaan.

Tästä se taas alkaa, taikamatka ulottuvuuksien välille, missä kukaan ei tunne olevansa mikään, kun jatkuvasti ei jaksa tehdä yhtään mitään. Jaksaisko tuota? jaksais, luulen että uuden tekeminen tarkoittaa uutta interaktiota uusien kanssa, ja se kuulostaa työläältä. Tässä ralliurpojen luvatussa kärpäsen paskassa kartalla on sellainen aika, että järkevyyden teko on toisen uhrautua (V, pyynnöstäni, onnekseni) videovuokraamoon. Ehkä musiikki, olut, elokuva ja sana tai kaksi tekee illan. Mutta hei, tämä on tullut makuuniin!!!

Nämä blogitouhuilut ovat kyllä päässeet yllättämään takavasemmalta. Kirjoittamisen suhteen ei stressiä onneksi ole, mutta lukemisen suhteen aina välillä semmoista pientä levottomuutta. Pistipä miettimään hetken verran että miksikä sitä näitä lukeekaan, ja voisi raapustaa sanan jos toisenkin noista.

Mitluana

Tämä on jänskä siitä, että ei ole minkäänlaista tosielämän(tm) tietoa ihmisestä. Vahingossa joskus törmäsin kun tätä hommaa ylipäätänsä aloittelin ja huomasin muistaakseni tutun aatoksen ja sen jälkeen sitten tasaisesti palasin lueskelemaan.

Entistä erikoisempi myöskin siinämielessä, että aiheet ovat taas omasta näkökulmastani toisinaan hyvinkin äärimmäisiä. Kohtuullisen harvoin sitä noista balettihommista tulee muuten luettua.

40100.net

Minusta tämä on taasen idealtaan oikein kiva. Maakuntaesittely silleen mukavasti katutasolta tai jotain sinne päin ainakin. Pieni maa sinällään, mutta kyllä pienempikin yksikkö ansaitsee oman esittelynsä tälläkin tasolla. Juuri nyt tuntuisi toimivan myöskin hyvänä tapahtumakalenterina.

Toisinaan tulee myöskin ihmeteltyä tuota jyväskylän blogilistaa samaisilta sivuilta rankemmalla kädellä. Kuten vaikka… töissä.

A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

No hei, tämähän nyt on tämmöne :) Miellyttävä lukea sujuvaa kirjallista ilmaisua, vaikka yllättäen miun sivistykselläni viheltää yli ja lujaa toisinaan. Asiapitoisia sanaleikkejä ja jotain lehtimiesmäistä .

Valheiden takoja

Hihii, tuttuja tuttuja ja tuttujen blogeista saa ehkä sitten kuitenkin suurimmat kiksit. Vähän niin kuin että “mistä ne oikeasti onkaan kiinnostuneita”. Sitäpaitsi, ketä ei kiinnosta se miten muut ihmiset havainnoivat samoja asioita? Minua ainakin hirmuisesti, ja on aika kivaa kun tunnistaa paikkoja, asioita.

Jotenkin nykyään arvostaa sujuvaa kieltä aika paljolti. Osaksi siksi, ettei sitä tule itse juurikaan viljeltyä, vaan haitanneeko tuo. Pitkiä juttuja! Minun mittakaavallani siis.

Sattumia ja kuulumia

Liippaa läheltä tuota edellistä. Tosin hieman tuntemattomampi ihminen minulle, ehkä hiukan vain, en tiedä. Mukava yhtäkaikki, kuten kaikki minun kaverit. Saako sanoa kavereiksi? Kaipa saa, minun blogi. Tällä hetkellä sekä tämän että edellisen suhteen on semmoinen tilanne että tulee odoteltua aina uutta merkintää innolla. Ehkä jotenkin pystyy kuvittelemaan tiettyjä asioita, tai sitten ei.

Tulee vaan yleensä hyvä mieli, siitä pitäisi aina erikseen muistaa kiittää ihmisiä.

Lyhyt johdatus eskapismiin

Maailman suurin reikä ja muuta mahtavaa! Niin monta hyvää linkkiä on löytynyt tätä kautta (ja jäänyt myös löytymättä), musiikkia kuvia ja kaikkea mahtavaa. Tuttu mies myöskin, ja hyvä niin, suositukset eivät silleensä heti lopu kesken vaikka puhuisi kasvokkainkin.

Blogin lisäksi suosittelen myös foorumeita, sekä tuota kattavahkoa linkkikavalkadia, joka sivuilta myöskin löytyy. <3 eskapismi.

Maija Mallikortti

Uusin tuttavuus. Tavallaan. Tai siis niin. Olen käynyt lukemassa silloin tällöin, ja nyt viimeaikona tosi säännöllisesti. Tykkään kielestä, ja no, muut ihmiset kiinnostavat. Tai ne sattumukset ainakin ja silleen. Ja siellä on sitä huumoriakin, mielestäni ainakin. Toivottavasti en ole väärässä. Täältä saa silleen… näkökulmaa asioihin. Tuntuisi että mukavasti päin näköä.
Ja ennen muuta elämää, ja nakkeja, ja mörkö.

Plääh, elämästä kirjoittaminen on tylsää. Paitsi jos saisi kurkistaa jonkin toisen elämään ja kertoa siitä, mikä taas pääasiassa tuntuu ällöttävältä ajatukselta.

Fakta on kuitenkin se, että jalkaan sattuu, ja sitä se juokseminen teettää. En piru vie lopeta kyllä nyt, kun oikeasti alkaa innostumaan. Mieti: juokseminen. Siitä on palttiarallaa puolisen vuotta kun pidin lenkkeilyä maailman tylsimpänä juttuna, ja nyt tekisi mieli jo lähteä juoksemaan maakuntia ympäri. Todellisuudentajuni on ollut aina ihan normaali. Nyt jaksan juosta puolisen tuntia.

Ehkä tämä on jotain pirun sijaistoimintaa. Työt alkoivat, ja en minä oikein ole keksinyt siellä silleen mitään järkevää puuhaa. Juoksenpahan ainakin sitten. Kun voisikin vaan juoksennella päivät pitkät.

On siinä ehkä alitajuisesti sekin, että nyt on ollut näitä juhlia. Ja pukua kun en tykkää käyttää, niin olen sovittautunut söpöihin nahkahousuihin. Ja jotain on ruumiissa tapahtunut kun piiiikkaisen piukalta tuntuivat hetkittäin, harmi kyllä se joku ei ole pituuskasvua. Phuuh, siinäpä ne. Merkitykselliset asiat. Kipi kipi nukkumaan poika, ja sitten töihin, ja sitten pakkaamaan, ja sitten lenkille, ja sitten nukkumaan ja sitten töihin

Oon saman ikänen kuin IBM PC muuten. Enpä olekaan tajunnut että olen vissiin aina ollut.