Mielinen

Vähentyvät ne, ihmiset. Vähän hassu olo tuli jotenkin, öö… hassusti. Opiskelijakorttia odotellessa, että pääsisi käymään.Tekivät ne vähän muitakin juttuja tässä vähän aikaa sitten, mutta muut lienevät kykenevämpiä asiaa kuvailemaan. Olin/oltiin paikalla ja viihdyttiin kovin hyvin. Ja tanssin, vaikka en tanssi. Tässä yhteydessä saatiin mukavia vieraitakin.

Päässä vaan pyörii. Oikeastaan ainoana semmoisena stressin lievittäjänä toimvat kavereiden muutot. Ihan hauskaa kantaa vaan kamaa ilman että pitää koko ajan stressata omista jutuista. Pitäisi varmaan hakea muuttofirmaan töihin, paitsi etten aja autoa enkä oikeastaan jaksa kantaakaan mitään.

Tämmöistä vähän apeata matalalentoa tämä on ollut tässä. Hyvämieli on pakattu pahvilaatikko, pahamieli on ilkeät ihmiset. Oikeastaan tätä tilaa kuvaa se, että ei oikein pysty edes sanomaan mitään. Paitsi urheilutuloksia:

Israel - Suomi: 1-0

Miten vaikeaa voi muuttaminen olla? No, se varmaan nähdään tässä koska sellaisen aika alkaa olla kuukauden päästä käsillä, ja valmisteltavaahan riittää. Mutta kuinka helvetin hankalaksi sellainen oikein muodostuu, kun kaikille osapuolille ei ole oikein selvillä miten pitäisi toimia?

Minusta esimerkiksi tämä asetus muuttopäivästä on kohtuullisen selkeä. Eli vuokrasopimuksen päättymisestä seuraava arkipäivä (poislukien lauantait). Huolimatta siitä, että ihmiset varmasti mieluiten muuttavat mahdollisimman aikaisin (kuten mekin tekisimme), tuossa selkeästi sanotaan kuinka toimitaan, eli puolet kämpästä muuttopäivänä ja loput sen jälkeisenä päivänä. Ja nyt meidän on mahdollisesti pakko tehdä noin.

Mutta on pikkaisen vaikeaa, kun vuokraisäntä ilmeisesti vaatii (tai vaatisi jos oikeasti pystyisi) meitä muuttamaan kuun viimeisenä päivänä, jolloin meillä esimerkiksi ei ole: asuntoa. Minä olen ollut tähän asti sitä mieltä, että tämmöisistä asioista voi joustaa, eli mieluusti teen pikkaisen ylimääräistä että saa hommat sujumaan paremmin. Mutta jos semmoinen ei vaan oikein ole mahdollista niin minkäs teet. Nyt vaan ahdistaa ja tulee varmaan vatsahaava. En tajua miksi pitää käyttäytyä vielä mahdollisimman epäkohteliaasti kaiken lisäksi.

Niiden virtojen viemänä jotka ajavat miellyttävään rahoittavaan rauhan tilaan ja katsomaan ulos harmaita katuja, kattoja ja punaisia pilviä. Usein, lähes aina pitäisi muistaa, että kyllä arkenakin saa ottaa ne kaksi olutta, ja päälle sen määrän minkä hyväksi katsoo, joka auttaa muistamaan parempia aikoja, ja tuo sellaisen turvallisuuden, ettei toista tarvitse.

Puhumattakaan siitä, että voi vain katsoa silmiin ja nauraa, hymyillä ja irvistää ihan huolimatta siitä että ajatuksissa pitäisi olla jotain synkkää tai ikävää. Nyt on helvetillinen rauha. Sellainen joka riipii säikeet rintapielestä ja hakkaa päätä niin että jäljellä on vain pehmeää smegmaa. Tänään olen zen.

Eilen toivoteltiin yhdelle olennaiselle ihmiselle onnea koneeseen elämänmuutoksen suhteen. Se on hienoa, itselleni on nyt parien polttareiden jälkeen tullut todella lämmin ja hyvä mieli seuraavana aamuna. Ja tällä kertaa olin huomattavasti vähemmän krapulainenkin. Onkohan se väärin käyttää muiden onnea tällälailla hyväkseen? Varmaankin.

Hetken aikaa harkitsin elämässäni tapahtuneiden asioiden reflektoimista näiden nyt tapahtuvien juttujen kanssa, ja huomasin että turhapa on vaiva ja ohitin asian olankohautuksella. Olen varsin tyytyväinen itseeni tässä suhteessa. Aika monet asiat ovat kuitenkin loppujenlopuksi melkoista onnen kauppaa, ja vaikuttamisen mahdollisuudet loppuvat kokolailla siihen että pitää vaan huolen siitä, että ns. perustat ovat kunnossa. Ympärillä kaikki näyttää olevan hyvin, kosminen poliisi saa siis levätä.

Tällävälin Harmaissa Satamissa

Heräsin repsakkaasti yhdeltä iltapäivällä, paikkoja särki, ei ollut krapula. Hymyilytti nauratti laulatti ja kissa oli vallannut minun puoliskoni sängystä. Tänään ei tarvinne lenkkeillä, lihakset kertovat olemassa olostaa muutenkin. Joten ei kai tässä auta kuin poksauttaa oluttölkki ja siirtyä kohta ohjelmointihommiin parvekkeelle.

Joskus aiat tuntuvat olevan ihan ok.

Olen oikeasti päiväpäivältä ylpeämpi tästä lapsestani! Nyt tänne on joku eksynyt hakusanoilla veriset ulosteet.

Edes polttaa makasiinejä. Vaikka niiiiiiin kovasti sitä mieltä oltiinkin.

Oh noes! Mitä nyt! Miksi nuoriso ei osaa kapinoida! Miksi miksimiksimiksi! Entä jos olikin näin.

Eli The Mission. En kyllä väsy ihmettelemään sitä miten yhteneväinen musiikkimaku minulla ja tyttöystävälläni on aina toisinaan. Ja miten hyviä löytöjä toisen levykokoelmasta voikaan tehdä. Varsinkin kun ehkä hieman erilaisen musiikin parissa olemme aeoneita vierailleet.

Eli The Mission (tai väärällä puolella merta: The Mission (UK)). Wayne Husseyn (ex-sisters of mercy, jos ei vielä tätä tietoa ollut) poppoo, ja mitä ilmesimmin (hajonnut ‘96). Tosin sikäli kun ymmärsin, niin ovat uutta levyä tekemässä ja niin edespäin:

The band are now working on the next Mission album, currently untitled - hopefully released at the end of the year.

(http://themissionuk.com/biography.asp)

Intensiivisimmässä kuuntelussa ovat olleet levyt God’s own medicine ja jostain syystä bändin mielestä väärinymmärretty (ja muiden mielestä huono) Masque. En tuosta Masquen huonoudesta kyllä ole samaa mieltä, mutta jostain syystä tuo God’s own medicine tuo mukavasti mieleen mm. Curen ja Sistersin ja muut aikalaiset, ja omassa rankingissani melkein nousee noiden ylikin. Ainakin tällä hetkellä. Pääasiassa tuommoista “goottirokkia”, mutta hiton mukavasti on noita pop-tilutteluja ujutettu mukaan.

Oikeastaan kolahtamisefekti on jopa pikkaisen kovempi kuin Sisters of Mercyyn tutustuttaessa. Ei paha. Ei paha ollenkaan.

Musiikkupuolella tapahtui myös sellaista, että V:lle posti kuljetti pari Curen levyä. Mitä eilen kuulin, niin vaikutti taas hyvältä. Albumien nimiä en tietenkään muista, paitsi Pornographyn, mutta sitä toista en. Huolestuttavasti näyttää siltä että painotus levyhyllyssä tulee muuttumaan brittiläiseen suuntaan, varsinkin kun pitäisi ottaa vihdoin “härkää sarvesta” ja hommata Clashin levyjä.

Mutta kohtalo puuttui peliin ja se hävisi, fiuuuuuuu, bittien taivaaseen. Niin oli tarkoitettu, luulen, mutta epäilen myös että johtopäätökseni oli oikea:

Maailmassa on virhe.

Sanon tämän nyt paisuttelematta sitä loppuakohti huikeaan crescendoon, kuten alkuperäinen tarkoitukseni oli. Tämä hiukan masentaa, koska mielestäni minulla oli hyviä pointteja. Kuten jenkit tekevät väärin (tämä on väärin sanottu, pitäisi sanoa että jenkkien hallitus on tyhmänpuoleinen), ja että israel on vähän tuhma. Nyt tämä jää hirmuisen lakoniseksi ja mitäänsanomattomaksi. (Koitan olla vähän vähemmän hauska ja referoin).

Olisi se aika kummaa, jos joku aamu sitä heräisikin silleensä, että televisiossa olisi mies stetson päässä sanoen

“oho, ottija-tuota, ollaan oltu tässä vähän väärässä, ja tuolleensa. Että nyt lopetetaan näiden aseiden rahtaaminen tuonne lähi-itään. Ja tuota jos oltaisiin kavereita ja silleen, ja vähän katottas noita köyhiä ja jeesattaisiin? eiksje? Kaikki pelaa? myökin, teijän kanssa.”

Siinä samassa maailmassa voisi meidän pyyministerimmekin sitten olla sitä mieltä, että “nuoriso” ei silleen kauheasti välttämättä “biletä” noin niinko koko aikaa ja kaikkialla. Ja että kaikille ei vaan ole töitä tässä maailmassa (eikä minusta tarvitsekaan, mutta se on henkilökohtainen mielipide ja sellaisena tukahdutettava äkkiä).

Ei olis vielä hyvä, mut ois parempi.

Materiaalisena sivuhuomautuksena omasta henkilökohtaisesta elämästäni (joka on sellaisenaan tukahdutettava äkkiä) mainittakoon, että sain armaaseen T20:eeni uudet kuoret. Riemu on minun <3

Mutta kyllä näytti nyt wanha-”herra” että mitenkä tätä peliä pelataan. Zidane sekosi, aijai. Zizzozzozozou, näin sitä pittää, eläkätä mittää. Jeesus, olikohan nyt ihan pakko pilata tämä turnaus.

Toivottavasti Ranska ei voita. Ilmeisen selvää on, ettei tuo hullu pelaa enää ikinä.

No ei oikeastaan. Varsin mukavaa on ollut, kiitos kysymästä. Mitä nyt perjantaina meni juhliminen vähän yli, mutta sitä se stressi tavallaan teettää. Tuossa äsken käytiin kävelemässä Jyväsjärveä ympäri (oikeastaan vain kuokkalan sillalle asti) ja tuntui ihan mukavalta kuntoilulta. Maisematkin olivat oikeastaan oikein mukavia pääosan matkaa. Olen kuitenkin asustellut täälläpäin 19 kesäisestä asti, ja vasta nyt tuli tuokin reitti kierrettyä.

Eilinen ei sensijaan mennyt ihan putkeen. Lainassa ollut IBM:n T20 läppäri menetti sitten vihdoin henkensä. Oikeammin näyttö pimeni ja tätä olen tosin osannut jo odotellakkin hetken. Harmittaa silti vähän, kun tuolla on kuitenkin tehtynä jotain ihan hyödyllistäkin ja semmoista. Eniten tässä nyt ehkä rassaa kuitenkin se, että tuolle pitäisi joku korvaaja löytää. Mielellään mahdollisimman pian. Töistä ei viitsisi käydä ruinaamassa, joten ainoksi mahdollisuudeksi jäisi: uuden ostaminen. Mainittakoon, että oikeellisuuden hengessä toki purin tuon IBM:n palasiksi ja kokosin uudelleen. Vähemmän yllättäen tämä ei juurikaan auttanut.

Olen aikalailla valmis vannomaan tuon IBM:n (nimenomaan IBM;n en Lenovon) nimeen, mutta jotenkin ehkä kaipailisin jopa pöytäkoneen korvaajaa. Siksipä iskin silmäni tämmöiseen.
Oikeastaan alunperin tuommoiseen perus MacBookkiin, mutta sitten ajattelin että oisihan se kiva olla semmoinen laite jolla voisi sitten pelaillakkin tarpeen sattuessa. Ja mäkki oisi hieno, kaunis ja upea.

Ainut homma on siinä että tuo maksaa pikkaisen (oikeastaan aikapaljonkin) liikaa omaan budjettiini nähden. Perhana. Oisipa kestänyt vielä hetken aikaa tuo vanha. Toisaalta. Harrastuksille ei pitäisi laskea hintaa.