Arkisto: April 2006
Pieni huomio mielenterveydestä
Fridayna 28. aprilta 2006Mielenterveyden pieni ailahdus vaikutti liikuntakykyyn yllättävän paljon. Kun on kroonisesti tottunut pelkäämään lähestulkoon kaikkea, niin aiheutti pientä stressiä tuo vuokrajutun hoito. Sehän päättyi aika hyvin, se kuukausi vaan on siinä pohjassa, ei se mitään tarkoita eikä tässä ole mitään ristiriitaa. Oivallista, koska kyllähän kai kaikki mikä tuossa paperissa on, niin pätee varsin hyvin.
No, tästä puhelusta nyt aiheutui semmoista pientä tykytystä ja kiihtynyttä pulssia ja semmoista, vaikka totesinkin lammasmaisesti homman olevan ihan ok. En minä jaksa tapella, mielummin harkitsee sitten tuota muuttoa pois kokonaan.
Vaan juttu onkin tämä: lähdin lenkille. Ja yllättäen huomasin että perkeleen hengitys on ihan päin pieltä. Eli tuli lähes koko matkan haukottua henkeä aikalailla, mikä tuntui aika jännältä kun ei sileen alkumatkasta ollut edes happi lopussa. Tosiaan teki vähän hankalaksi tuon toimenpiteen, mutta kun jalat vielä kuitennin tottelivat niin antaa mennä vaan.
Tuosta liikunnasta on oppinut pitämään nyt aikalailla. Siis noista hommista mitä voi tehdä yksin. Ei se mitään itsevarmuutta anna, mutta tietää että on marginaalisesti paremmat mahdollisuudet juosta pakoon, kun alkaa pelottamaan.
vuokra ja sen korotus
Fridayna 28. aprilta 2006turpiin vaan ja onnea. Vuokrankorotuslappuhan se tänään postin mukana saapui. 40e lisää hintaa. Pikkaisen tässä mietityttää vain se, että meillä on erilliset vuokrasopimukset, kun täällä asutaan. Ja molemmissa aika selkeästi ilmoitetaan että vuokrankorotukset tulevat voimaan vuoden maaliskuusta alkaen, ja tuon lapun mukaan 1.7.
Nyt sitten pitää täristä ja odotella että on sovelias aika kysäistä notta olenkohan jotain ymmärtänyt väärin tässä hommassa. Luultavasti en, ja eipä tässä oikein mikään auta. Kauhean hirveän paljolti en jaksaisi lähteä nimellisten oikeuksien, jos niitä on, perään huutelemaan tässä asiassa.
Aamupäivän sitten täyttelinkin lappuja Sato:lle ja VVO:lle, jospa sitä jostain uuden kämpän sitten. Päätettiin muutta kahdestaan vielä saman katon alle toiseenkin paikkaan, kun vielä hengissä kerran ollaan :)
Pieni väsynyt ihmetys web-palveluntarjoajista
Fridayna 28. aprilta 2006Väsynyttä menoa, mutta silti vähän harmissani ihmettelen että miten voi olla nykymaailmassa mahdollista semmoinen tilanne, että web-palvelintilan tarjouspyynnön vastauksen odottamiseen menee yli vuorokausi. Tämmöisellä alalla missä kilpailua on ihan riittämiin, ja tuota tilaa on sikäli ihan yllin kyllin tarjolla.
Periaatteessa jotain miun kai pitäisi tietää tuosta asiakaspalvelusta, mutta kun en tiedä niin voinen vapaasti arvostella. Vaan ehkäpä tuo kertoo minusta enemmän, kun en millään malttaisi odotella. Vaan kun on niiiiiin paljon kaikkia hienoja juttuja ja ideoita mitä pitäisi päästä toteuttamaan heti, niin tuskastuttaahan tuo. Ja vielä tässä vaiheessa kun varsinaisena yrityksenä ei olla noita hommia hoitamassa, niin aiheuttaahan se ehkä tietynlaista kiireettömyyden tuntua. Ja turpaanhan tässä tulee, kun koittaa päästä ns. halvalla.
Pitäisi tehdä jonkinlaista tutkimusta noista palveluntarjoajista edes jonkinlaisten kysymysten muodossa, niin kuin että kuka korvaa ja mitä jos DNS:t on alhaalla jne, kun tuotakaan tietoa ei ihan heti tuolta saa kaivettua mistään sivustoilta. Vaan hätäkös tässä, jos ei huomenna ole hommat selvät, niin sitten pitää alkaa katselemaan palveluntarjoajaa muualta. Veikkaan että noitakaan ei hyviä ihan hirvittävän montaa ole.
pikainen päivitys henkilökohtaisesta elämästä
Thursdayna 27. aprilta 2006koulu alkaa 31.8
Terveisiä arssista
Wednesdayna 26. aprilta 2006Käytiin sitten Kiasmassa ja Ars 06:ssa. Todentuntu, näyttää olevan alaotsakkeena. Väittäisin toista, sen verran täällä ollaan kotosalla ja kotimatkalla toistettu sanoja “groteski” ja “kuolema”. Ja “ruma”, ja sen puoleen “kaunis”.
Tuo koko hommahan vasta nyt alkaa pääkopassa saada edes jonkinlaista muotoa, mutta silti täytyy sanoa että olen pettynyt, tosin en niin pahasti kuin aluksi halusin. En ole mitenkään vakuuttunut siitä, että vaappuva lattia on niin sanotusti taidetta. Tavallaan kaipasin lisää spermaa tehosekoittimeen, vaikka jyrkästi kiellänkin saavani kiksejä moisesta.
Tavallaan harmittaa se, että suurin osa semmoista miellyttävistä teoksista on kuitenkin kohtuullisen lähellä ns. normaalia käyttögrafiikkaa, että se menettää nopeasti kiinnostavuutensa. Eihän sitä tosin tiedä, että tuleeko näistä vielä isojakin takaumia, mutta vähän epäilen. Pahoin pelkään että isoimmat flashbakit tekee eräs hirvittävä omahyväinen sälli, joka oli päättänyt sitten kuvailla itseään ja horista. Oivallista taidetta sano. Lisää spermaa tehosekoittimeen sanon minä. Eikun sanoinkin sen jo tuolla.
Mutta kyllähän tuo taas sai edes pikkaisen innostumaan tuosta taiteilunihannoimisesta noin niinkuin kuluttajapuolella. Toisella puolella en enää edes yritä.
Tulipa latteaa tekstiä. Lähikauppa tarjosi kylkiäisiksi kolpakon kun osti riittävästi olutta. Loistava päätös oikein mukavalle päivälle.
114575117482942248
Sundayna 23. aprilta 2006TTtttt…
Semi semi semi… Tänään on ollut ihan ok päivä. Mutta ei siitä sen enempää.
Käytiin pubissa. Mukavaa oli, lähinnä tosin tuli selailtua tuota Voima-nimistä lehteä, ja suuresti siitä pidän. Siten kuten nyt lehdistä tulee pidettyä, hyvät luetaan, huonojen annetaan olla. Jätän nyt huomioimatta sen, miten tuota eläinoikeusliitettä mukanaan pitävä lehdykkä on päättänyt kolumnistikseen ottaa Teemu Mäen. Ihan sama se mulle.
Mutta pisti silmään, vaikkakin taiteilijan väite (eikä ne mistään mitään tiedä, sehän tiedetään), siitä että mielenterveyden tilan kuvaamiseen tarvitaan kameraa ja vaikka mitä semmoisia asioita, mitä taiteilijalta löytyy. Väittäisin, että lähes kaikki siitä mitä mielenterveyteen liittyy, ja varskinkin sen rikkoutumiseen, on aikalailla taiteen ulottumattomissa.
Okei, minä en ole ollut sinällään mitenkään hirviän, varsinaisen, juuri ollenkaan, sairas tuoltapuolelta, mutta erikoisella tavalla alastomaksi ja tyhmäksi saa väite, että mielenrikkoutumisen kokonaiseen kuvaamiseen tarvitaan “tunteisiin vetoavia tarinoita ja kuvallisia kertomuksia”
(Voima 3/2006 s. 28)
Silleen ihan sama. Minua vaan vissiin nyt nyppii se, että mielenterveydestä ylipäätään tehdään “taidetta” missään muodossa. Huomenna mielipide on tietenkin eri, ja ei näin ehdoton. Tietyilla aloilla satsataan jonkin verran mielenterveyden kuntouttamiseen, silleen, tiedätkö, nopsasti. Että pääsee töihin. Takaisin.
114564444894998825
Fridayna 21. aprilta 2006Tämän päivän epäonnistuminen
Loma alkoi. Sen kunniaksi huomioita epäonnistumisestani digitaalikansalaisena.
1. Pitää blogata (joo)
2. Pitäisi olla flickr:ssä joku siisti juttu (ei)
3. Pitäisi linkittää youtube:sta siistejä videoita (ei, en osaa, en edes tiedä mikä tuo on)
4. a) Pitäisi osata kommentoida kaikkia juttuja hassusti ja kriittisesti (ei/kyllä/saukko)
tai
b) Pitäisi olla elämä josta kirjoittaa jänniä juttuja (juttuja -joo, jänniä - ei)
yksi ok, ja jokunen partiaali. Loma alkoi.
114555264757117096
Thursdayna 20. aprilta 2006Oivallinen orkesteri
On nimittäin Rush. Mutta on eräs muukin toki. Vaikkapa Dresden Dolls
Ja vanha suosikkini Levellers
Ja onhan noita muutama muukin.
RRRRRRRRRRRRrrrrrrrrrrrruuuuuuuuuuuuuuuuussssshhhhhh!
Wednesdayna 19. aprilta 2006Pidän suuresti orkesterista nimeltä Rush. En tiedä olenko maininnut. Mutta nytpä manitsen sen, että Rush:lta on tulossa mitä mainioimman oloinen dvd-setti:
“Rush Replay X 3 is a live DVD by the Canadian band Rush, set to be released on June 13, 2006. It consists of three vintage VHS videos of the Grace Under Pressure Tour 1984, Exit… Stage Left, and A Show of Hands concerts filmed in the 1980s. For this release, each one was remixed in 5.1 surround sound by Alex Lifeson. It also will contain a previously unreleased CD audio version of the Grace Under Pressure Tour 1984, and a set of reprinted tour books for each concert”
Ihanata. Ja huippua myöskin. Lisäksi hyvä ystäväni kertoi, että hänen jälkikasvunsa osaa sanoa: “Robert Smith“, mikä on ihan varteenotettavan ihmisen merkki vaikka olisikin pidempi kuin polvensa.
