Mielinen

”

Näin Jääskeläinen sanoi eilen aamulla Huomenta Suomessa:

- Katsotaan, onko Sauli Niinistöllä todella jotakin sanottavaa. Mitä löytyy oikeistolaisen pankkimiehen taskusta? Mitä entisen valtiovarainministerin taskusta? Mitä sellaisen henkilön taskusta, joka on aikanaan vaatinut sitä, että kirjastot pitää saada maksullisiksi?

Niinistö kiistää vaatineensa kirjastomaksuja ja sanoo vastaavansa tällaisiin puheisiin samalla mitalla. Niinistön mukaan Halosta kiinnosti ulkoministerinä vain ylikalliiden suurlähetystöjen rakentaminen, kun samaan aikaan leikattiin sosiaaliturvaa.”

- MTV3 Internet - Uutiset

Hmm, eli puhumalla lisää paskaa? Pistää miettimään. Miksi Aku ei voita ikinä.

“Aineettomalle oikeudelle tarvitaan hyvät säännöt sekä innovaatioiden että uusien tuotteiden syntymisen edistämistä varten”, linjasi EU:n sisäisistä markkinoista vastaava komisaari Charlie McCreevy.”

- Tietoviikko

Näyttäisi siltä että saanen taas kohta uuden saatanan. Softapatentteja Eurooppaan, ihanaa, niillä saa rahaa ken haluaa. Ei helvetti, voiko vammaisempaa hommaa ollakkaan. Minusta tässä maailmassa on mainiota se, että jos joku asia ei miellytä niin sitä koitetaan ajaa läpi niin pitkään että saadaan se varmasti läpi. Taas ei ole vaikeata arvailla, minkälaiset tahot tämän takana ovat.

Sanotaanko, että minä pidän Eurooppaa noin niin kuin lainsäädännöllisesti ihan ok:na, tai no puolittain ok:na, sikäli kun noita lakeja tarvitaan. Paljon vammaista täällä kyllä on, ei siinä. Itseasiassa varmaan enemmän vammaista kuin oikeasti hyödyllistä ja jatkuvasti enemmän. Mutta tuossa on tulossa suoraan kohti kuolevaisen anusta sellainen corporate mind fuck että oksat pois.

Eikä varmasti ensimmäin, eikä ihan varmasti viimeinen.

tilanteessa jossa on koituksena nähdä asiat sellaisina, joina järki käskee, kuten silloin jos humalatila vaatii sanomaan asiat järkeisinä. Eli, koita ymmärtää, on olemassa tiettyjä asioita, joita ei pidä sanoa, ja joiden sanomiseen ainut ennenaikainen tila löytyy sivukujilta, mielen sopukoista jotka oikeasti aukeavat vain silloin kun olet itse rauha.

Ja joskus on tarpeen olla hiljaa, juoda ja pitää huoli siitä että ei sano sitä, mikä oikein on, ihan sillä että a) ei pettyisi, b) sillä että asiat ovat muutenkin ihan hyvin, ettei suotta kannata riskeerata tiettyjä asioita.

Toinen juttu on se, että se toinen on kuitenkin ihminen. Ei se ymmärtäisi. Ei sielun kuolemattomuuden sanomana lopullisia totuuksia.

Kirjoitan liian vähän, mutta toisaalta niin myös luen. Tai löydän mitään lukemisen arvoista, mutta lukemisen arvoisia asioita ei oikeastaan ole tapana tippua verkkokalvojen syleilyyn ilman että niitä aktiivisesti etsii. Ja kuka tahansa tietää, että se on kaikkein rasittavinta koko touhussa. Harvinaisen epätyydyttävää vielä, koska usein on sellainen vaihtoehto, että silmät sokeutuvat paskan määrästä.

Nyt on menossa Simmonsin Hyperion. Toistakertaa, ellei kolmatta. En ole varma. Neurovelho, Virtuaalivalo, Idoru… Gibsonia, vuorossa luultavasti seuraavana, ellei sitten Pratchettia. Noistakin olen kaksi lukenut jo ainakin kolme kertaa uudelleen. En uusiudu, en vaikka pakotettaisiin, ja miksi pitäisikään; varma nakki on varma nakki.

Pistää kuitenkin ajattelemaan sanaa, eikä tämä vähiten ole Simmonsin ansiota. Ei sitä sanaa, hölmö, ei sitä minkä mies (nainen) teki huijatakseen pois tulevan tuhansien vuosien pahan olon. Ihan sillä että ei vain jaksanut luottaa itseensä, eikä uskoa siihen että voisi olla ihan hyvä jätkä, ihan omalla järjellä ajateltunakin. Vaan siihen sanaan, joka tekee asian.

Minä en ole ikinä saanut tuosta sanasta kiinni, ja nyttemmin olen jo lopettanut yrittämisenkin. Puuhastelu on oikein mukavaa, ei sillä, mutta itse luotan nyt siihen että olen saanut tarpeeksi järkeä olla yrittämättä. Kaksikennoisia (joista vain toinen toimii) yritelmiä on internjet pullollaan. Voi olla, että sieltä on kalastettavissa kassillinen kultaakin, mutta, mikäli yritelmä käydä läpi puujalosteelle tuotettua tavaraakin saa aikaan sielun kuoleman, niin katson parhaaksi olla yrittämättä. Junassa vieläkin. Iljettävää, jonkun jalka koski omaani.

Mutta niitä, joilla on sana hallussaan, pitäisi listata ja mutustella, että muistaisi taas mitä kannattaa lukea.

Elämästä, nimittäin. Erikoisen omituista, koska paikat vaihtuvat.
Matkalla kotiin, takaisin päiviksi joista ei juurikaan osaa nauttia.
Helsinki helvetti nimittäin pääasiassa jatkuu edelleen.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että illuusio irrottautumisesta
alkaa häviämään pikkuhiljaa, ja tilalle tulee mainio tunne siitä ettei
hallitse omaa elämäänsä juurikaan. Hetken aikaa, mielijohteesta,
ajattelin kirjoitella tänne elämäntarinani lyhennelmän.

Tulin järkiini.

Mietin olenko tässä viimeaikoina nähnyt mitään hirvittävän
mielenkiintoista. Rakasta, ihanaa, tyttöystävääni lukuunottamatta
tuskin. Murhatuhoitsemurha. sori. Tuota tuota,
maailmankaikkeuden erikoisuus kuuluu hulluna marsumaisena vikinänä pään
sisällä, joka kertoo että ei, 24 ikävuoden ikäisenä voi tulla aikoja,
jolloin et ole oikeutettu hallitsemaan omaa elämääsi. Kaikkein mukavaa
on jutella niiden kanssa jotka niin tekevät. Mitä erikoisia tilanteita
siitä seuraakaan, muuta kuin hassunhauska tunne vaipumisesta epätoivoon,
ja jolloin sana vituttaa tarkoittaa lähinnä sitä että sisäelimet ovat
purskahtamaisillaan kyyneleiksi. Eipä juuri muuta.

Mutta matka jatkuu, ja koitan keksiä jotain kiinnostavaa. Koska luen
Simmonsia, luulisin sen onnistuvan, kiitos kulta, lahjasta.

kohta täällä taas ehkä. Kun elämästä tulee harmaata massaa, niin on aika vaikea suhtautua siihen. Hassusti kimpoilevat eliöt kartionmuotoisessa altaassa.