Mielinen

Niin tosiaan. Meillä on kissa. Se kävi tänään lääkärissä. Se on ihan nätti kissa, ja lääkärin mielestä ihan hyvässä kunnossa vaikka onkin kovemmalla lääkityksellä kuin minä konsanaan olen ollut. Sai nappuloita lisää tänään, toivottavasti auttavat. Tuo on tuommoinen oranssinmustanvalkoinen tuo otus, ja hajottaa jonkin verran minun tavaroitani. Tai no, ainakin tuolla välillä on pyrkimys siihen.

Minusta tuo on pikkaisen tyhmä tuo meidän kissa, mutta on se sentään semmoinen keskimäärin söpö tapaus, diggailee jalkapallosta aikalailla, ja lisäksi sitä pystyy härnäämään tietokoneen hiiren kursorilla. ähä.

Leikki sikseen, tuolla elukalla on vähän traaginen menneisyys, tiedä sitten siitä älyääkö se itsekään siitä mitään. Toivottavasti ei. Huomautettakoon tähän väliin että sen ei tarvitse lähteä mihinkään huomenaamuna kello 5.23. Mutta sillä on silmässä ilmeisesti joku mystinen juttu, eli “esine”. Siinähän voipi kuvitella miten hauskaa se on. Ei se sitä tunnu hirmuisesti häiritsevän, mutta hitostako tuosta tietää.

vähän liian harvoin tulee tänne suollettua. Vaan eipä siinä, ei kirjoitettavaa tosiaan olekaan, mikä kertoo tästä omasta elämästä aika paljon; mitään ei tapahdu, eikä ole aikaa etsiä kiinnostavia juttuja.

Vihonviimeinen temppu on kuunnella liekin korppia tässä lähtöä odotellessa. Tie vie keskisuomesta helsinkiin taas 5.23 junassa. Vituttaa, koska olen antanut hyvin selvästi kaikkien ymmärtää etten halua mennä. Mutta äkkiäkös vanhat sopimukset unohtuu siitä, miten tietyissä tilanteissa toimitaan. Omapahan on mielenterveyteni, toivottavasti prakaa kunnolla.

Muutoin ihan ok viikonloppu, paitsi selkäkivun aiheuttamaan nihkeyttä on ollut joltensakin paljon. Vähän semmoinen aavistus ettei tuo vieläkään ole ihan kohdillaan, mutta saas nähdä. Optiona on se, että menee vielä pahemmin paskaksi. Hmm, tosiaan omapahan on selkäni, toivottavasti prakaa kunnolla.

Vuodenvaihteen jälkeen vielä kuukausi jäljellä, pitää koittaa jatkaa keplottelua irti tästä järjettömästä paskasta. Varmaan liioittelen vähäsen, mutta voi pojat mitä kaikkea “hauskaa” sitä onkaan tapahtunut. Sitä vaan miettii, että onko se niin perkeleen reilua pakottaa ihminen _lähtemään_ 12 kertaa kotoaan viikon välein, kun toisena vaihtoehtona olisi mielestäni ollut pistää lähtemään vain kerran, ja palaamaan sitten pikkaisen reilumman ajan päästä takaisin.

Jospa joskus jonkun järkevän jutun jyrsisin ja jälkeen jättäisin.

on. olen nimittäin vähän kipeänä. Tai oikeastaan aika pirun, koska selkäni meni rikki. Nyt tuntuu hieman paremmalta, kun särkylääke vie selkäkivun pois, mutta sen verran sai sairaslomaa ettei tarvitse heti huomenna lähteä rinkka selässä taas helsinkiin. Alkaa nappaamaan koko ajan vähemmän tämä reissaaminen, einkä oikein tuloksellisesti saa hommaa loppumaan. Aika lailla järjettömyyttä ilmassa, ei tavallaan ole minun ongelmani, mutta kuin siltä osin että itsepähän kärsin.

Niin se vaan menee. Pikkuhiljaa eteenpäin, kunnes taas tule takapakkia.

en ole hetkeen kirjoittanut. Parempi, etten kirjoittaisikaan, koska päässäni ei ole mitään sellaista, jota toisille kannattaisi hirveämmin jakaa. Huonoa sosiaalipornoa, hyvin huonoa, koska mentaalinen mulkkuni on juuri nyt siinä jamassa ettei erektiosta tule olemaan tietoakaan. Varmaan pitkään aikaan.

Joo, myönnän kyllä että aikoinani kärsin teiniangstista. Aika monet meistä. Silloin tosin muistan jossain vaiheessa tajuavani, että oikeasti ei juurikaan ole paha olo, koska aika pitkälti kelailee koko ajan sitä, miten paha olo on. Vähän niin kuin ettei voi tulla hulluksi, jos koko ajan tuntuu siltä että tulee hulluksi. Aika kliseinen juttu, mutta totta tuo on, voisin ainakin vitsailla että henkeni edestä toivon että näin on.

En käy väittämään että olisi mitenkään hyvät ajat. Viimeiset työaikani kahden viikon ajalta ovat vaihdelleet 11 tunnista 12,5:n, kaikki vain siinä toivossa että homma loppuisi nopeammin. Hiton vekkuli juttu sekin, että on kiire paikkaan josta joku perkelen nystyrä päässänikin on tehnyt häilyväiset, semmoisen jossa ei välttämättä sittenkään ole odottamassa mitään muuta kuin pakko. Olen aikamoinen mulkku sinällään, että uskon hyvinkin ettei ole kauhean helppo päästää irti, vaikka olisi pakko ettei oma mieli mustu. Hankala sillä lailla kuin vaikka koiran pennusta joka on syntynyt vain yhdellä jalalla. Öh, huono, enemmänkin niin kuin, no mistä tahansa melkoisen paljon vittumaisesta jutusta, mutta josta ajattelee olevansa kuitenkin jotenkin vastuussa.

Mutta onneksi kaikkea tätä ei ole olemassa, tai no, ainakaan minä en ole sen keskellä seisomassa, vaan ihan jossain muualla. angst? ei ole, koska minä tiijän että jos ajattelen että se on niin sitten se lakkaa olemasta ja tulee zen, vie pilvilinnan taakse ja toivottavasti laukaisee liipasimellisen hauleja takaraivooni.l