Mielinen

Sanotaanko vaikka niin, että minä suurinpiirtein väitän tietäväni minkälainen ihminen minä olen. Enkä mitenkään niin, että väittäisin olevani hyvä piirtämään, tai huumorintajuinen. Noista kumpaakaan en nimittäin ole, tosin enemmän huumorintajuinen kuin hyvä piirtämään. Piirtämisessä olen kokolailla huono, nimittäin.

Sanotaanko että ihmissuhteet vaativat muutoksia ihmisiltä. Sanotaan vaan, minä itse en siihen usko, koska en haluaisi muuttua niissä asioissa mitkä itselleni koen tärkeiksi. Yleisesti ottaen väittäisiin, että suuri osa ihmisistä on tässä sitä mieltä, että ihmissuhteessa ei juurikaan ole järkeä, mikäli moisen tempauksen joutuisi tekemään. Ette saatana vieköön voisi olla enempää väärässä.

Oikeasti ihmissuhde on sellainen juttu, että se vaatii ihmiseltä “mukautumiskykyä” ja kärsivällisyyttä huomattavasti enemmän kuin viiriäisellä on. Itseasiassa, ihmissuhde tarvitsee kärsivällisyyttä sellaisia määriä, että mikäli sen muuttaisi rahaksi Roope Setä olisi suuressa pissassa. Jos se kärsivällisyys lunastettaisiin siis jossain vaiheessa. Parastahan tässä kaikessa on se, että sitä kärsivällisyys lunastetaan vain kerran elämässä, ja kaikki sitä ennen tehty työ on yksinkertaisesti turhaa.

Joku mielessä tekee kuitenkin niin, että sitä tuppaa aina yrittämään, vaikka huomaisi laivan karahtaneen karille jo aeoneita sitten. En tiedä, väittäisin että Titanicin tms. kippari yritti silti päästä new yorkiin sen kuuluisan jyrähdyksen jälkeen. Ottaen huomioon miten paska maa ameriikka nykyään on, eivät nykyiset kalmiot juurikaan menettäneet siinä mitään. Ottaen huomioon etteivät sillä hetkellä juuri tarvinneet elämältä mitään muuta. Toivottavasti suurin osa oli päissään, tuntuu tekevän asioista aina paljon helpompia.

Suuri tunnustus seuraa silti, olen vieläkin sekaisin päästäni. Ja itseasiassa sillä lailla, etten halua parantua. Ja suurin mielenpahani aiheuttaja on kuona nimeltä ihminen, ja saatana vieköön olen aivan varma siitä, ettei se ihminen ole edes “minä itse”, vaan pääasiassa kaikki muut. Koska se riivaus, ja vitsaus, on se ihminen joka ei ajattele, vaan tekee mulkeromaisia tekoja, kuten lyö naista, tappaa toisen, tai käy iskemässä toisen naista silloin kun satut käymään kusella. Naista pariin olen tutustunut hyvin lähiaikoina, ja nyt minulla on puremajäljet ranteessa. Tehokasta sano.

Minä en vain jaksa, se on yksinkertaisesti sanottava nyt. Koska miltei aina, kun ihmisten seurassa liikkuu, törmää kusipäähän, joka ei ajattele. Joka käyttäytyy yksinkertaisesti normistoani vastaan (johon mm. kuuluu se, ettei toisen tyttöystävään kajota, vaimosta puhumaattakaan, toista ei lyödä, toisesta ei puhuta paskaa seläntakana ja muita yleviä asioita. Viinaa saa juoda ja jumalaan (tms) ei ole pakko uskoa), ja pääasiassa tästä aiheutuu aina harmia minulla.

Se juttu ei olekaan siinä, että siitä aiheutuu harmia pelkästään minulle. Sehän on vain minun oma ongelmani, ja itse toimin parhaiten, mitä ikinä taidan. Helvetin usein se on vain jotain varsin typerää. Nuorempana jotain hyvin, hyvin typerää josta jälkiä kantaa vielä aika pitkään. Sanon, ei ole herkkua se, että ystävät näkevät auki revityt kasvot ja muuta herkkua. Eräs lystikäs tosiasia on se, että ei minulla sinällään ole pahamieli useinkaan sen vuoksi, että itse tuntisin mitenkään järjettömän pahaa oloa. Pääasiassa minulla on kehno olla sen vuoksi, että muut eivät tunne.

Koska hirvein ihminen on se, joka ei ajattele. En sano, että aina olisin itsekään ajatellu kaikkea niin pitkälle että en ansaitsisi pahaa mieltä. Mutta, sitä ei kukaan voi ikinä väittää etten olisi aina tuntenut syyllisyyttä tarpeeksi. Voi, voi voi, sääli sääl sääl. Kitisevä paska olen, mutta sikäli mieleltäni puhdas että tilin itseni kanssa olen aina voinut tehdä. Ja nyttemmin jopa ihan oikeasti kaikkien osallisienkin.

Mutta että tekeekö se minusta mitenkään parempaa ihmistä. Naurattaa ajatuskin, siltä ihmiseltä joka minun kanssani valitsee elävänsä vaaditaan melkoisesti hermoja ja ymmärrystä. Se ainut ongelma onkin siinä, että ainakun nokkansa pistää ulos, sieltä löytyy ihmisiä jotka eivät jaa näkemyksiäni tietyistä asioista. Veikkaan, että olen nähnyt murhaajan. Ongelma on vain siinä, etten tiedä kuka hitto se on ollut.

Tuli tarve keksiä jostain joku helppo ja kohtuullisen tehokas ohjemointimetodi. Sellaisen tuntui tarjoavan Python. En nyt ehkä ihan vielä ole täysin myyty, paikoin sen vuoksi että oliopohjaisuus on minusta aina vaikuttanut hirmuisen sekavalta, kun en oikein muuta osaa kuin C:tä.

Mutta hämmästyksekseni tuo jotenkin loksahti melkolailla välittömästi kohdalleen tuo Python. Ihan pelkästään sen vuoksikin jo, että koodin rakenteen koossa pitäminen indentoimalla(?) on melkoisen nerokas keksintö sinänsä. Aloin jo nimittäin itse tuskastua Perl:iin sen vuoksi, että kaikki perkeleen esimerkit näyttivät ihan hirveiltä, yksinkertaisesti tuntui siltä ettei niitä voinut lukea.

Vähän epäilyttää että mitenkä nuo regexpit ja stringien käsittely ylipäätänsä tosin hoituu tuon Pythonin kautta, mutta ainakin toistaiseksi näyttäisi pirun hyvältä. Eipä sillä, opettelu kestää aina aikansa, mutta ihmeen matala tuo kynnys on toistaiseksi ollut.

Tänään oli hieno hetki. Kuunneltiin kullan kanssa Rush:ia. Ihan siis kuuntelemalla kuunneltiin, mitä tulee tehtyä nykyään vähän liian harvoin. Tänään on ollut mieto krapulapäivä, joka tarkoittaa koko päivän kestävää pientä epämukavaa oloa, mikä on harmi, koska muuten päivä on ollut melkein hyvä.

Inhottaa, koska aamuyöllä on taas lähtö edessä, ja todennäköisesti ensiviikon hotelli on perseestä. Se on vieläpä Sodexhon omistama, ja minulle tulee heti mieleen sellainen laitosmainen paikka jossa on nukkumaanmenoajat. Inhottaa jo valmiiksi, ainoana pelastuksena voisi olla se, että tulisi jo torstaina takaisin Jyväskylään, sen taidan tehdäkin.

Eilen tuli nähtyä kavereita. Huomasin että yllättävän pitkän aikaa onkin ollut sellainen olo, ettei kavereita enää ole olemassa. Kuitenkin oli ihan huippua, ja humalaan tulin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ongelma on kuitenkin se, että useimmiten onnistun olemaan ihan helvetin typerä jo pienessäkin humalatilassa, siis vielä entistä typerämpi. Kuitenkaan tuo ei tuntunut kauheasti ketään häiritsevän, mikä tarkoittanee sitä että kavereita siis on olemassa, ja: elämääkin.

Hitto kun mahassa on kuplinut koko päivän, olen tässä tullut vähän siihen tulokseen että tuo viuna ei vaan sittenkään sovi miulle.

Rushista vielä. Olen sitä mieltä että se on universumin paras yhtye, ja tosiaan, pienen käännytysoperaation tuo vaati mutta nyt diggaillaan kyllä molemmat tuota rutosti. Suosittelen.

Alan saamaan piirun verran tarpeekseni Sodankylä-nimisestä kappaleesta jonka esittää artisti jota en juurikaan arvosta. Mutta piruako minä voin radiolle, varsinkaan kun se ei ole omani. Työt on töitä, minkäs teet.

Hotelli on parempi, täällä on sentään hivenen lämmin ja jääkaappi, mikä suureksi bonukseksi laskettakoon. Miinuspuolena todettakoon että 32 neliötä on ehkä hivenen liikaa yhdelle ihmiselle. Ikävää pyöriä ympyrää itsekseen, vaan mitäpä tuosta tulisi kaksinkaan, kun en tunnu saavan ihmistä kiinni.

Oikeasti, ei ole suuria ajatuksia, eikä ole ehtinyt mihinkään uuteen törmätäkään, paitsi vanhaan lukion luokkakaveriin, jolle poikkeuksellisesti myönnettäköön sellainen kehu, että olipahan ainakin seuraa tupakkipaikalla aikoinaan. Niin se maailma ei muutu, poltettiin vieläkin molemmat.

pikemminkin espoo. Saakutta, ensimmäinen työpäivä ja eipä tämä hääppöiseltä näytä. Vaan eipä työstä, hotellista…

ensimmäiset 20 minuuttia pimeyttä. valot eivät toimi kuin huoneen avaimella ja avain oli särki.

40 minuuttia tappelua wlan:in toimittajan kanssa siitä että “ei se toimi teidän päästä vaikka ette tuekaan linuxia”. Ystävällinen henkilö luurin toisesessa päässä tosin, saivat nimipalvelimensa toimimaan.

tunti hortoilua pitkin espoota kauppaa tai huoltoasemaa etsimässä. Ei löytynyt -> ei ruokaa. Sensijaan löysin noin 8 (kahdeksan) kappaletta kylmäasemia. Minulla ei ole autoa.

Jatkuva kaiherrus mielenpuolikkaassa siitä, että mitä kotiin kuuluu.

Hoijjakkata, viideltä aamulla lähtö ja vasta nyt kotiin. Kello on yli kahdeksan. Ja matka oli pitkä. Tällaista tämä siis tulee olemaan viikottain kohtsillään, ja huolettaa jo valmiiksi.

Katselin kun kissa otti ja pomppasi televisiolaitteen päältä ihan helvetin korkealle. Eipä hullumpi suoritus tuolta elukalta, jonka toinen silmä on rikki ja joka vähän aikaa sitten juoksi narun perässä niin että otti vauhtia miun selästä oikein rankemman kautta. Helvetti, tuon elukan kynnet pitää saada leikattua. Ratio soittaa killswitch engagea taasen ja mieli on odottava, koska kulta ei ole kotona vaan töissä, ja se tuntuu kumman ahdistavalta. Pakko saada junailtua tuo homma siten, ettei tarvitse olla kaikkia viikkoja yksin.

Onneksi miulla on aika reilu meininki tuolla työhommissa. Muuten ahdistaisi kahta kauheammin, ja nyt ahdistaa jo ihan tarpeeksi. Tupakalle, suihkuun ja nukkumaan. Ja: ennen kaikkea halimaan. Hitto että toivon tästä illasta tulevan edes jossain määrin vielä iloisen.